suomi

  • Julkaistu (pvm)

    Tutkimuksessa selvitettiin, mitkä ovat tarpeelliset muutokset kuljettajakoulutukseen ja pätevyysvaatimusten sääntelyyn automaation muuttaessa raskaan liikenteen kuljetustyön työtehtäviä ja kuljettajan roolia. Tutkimus keskittyi muutoksiin, joita todennäköisesti tapahtuu raskaan liikenteen ajoneuvokalustossa ja kuljetusjärjestelmissä vuosina 2017–2021 sekä siihen, millaisia vaikutuksia näillä muutoksilla on ajo-oikeus- ja koulutusvaatimuksiin. Tutkimus tarkasteli ensin uuden teknologian tarjoamia mahdollisuuksia suhteessa sen yleistymisen todennäköisyyteen.

  • Julkaistu (pvm)

    Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää autoilijoiden ja asiantuntijoiden, esimerkiksi viranomaisten, suhtautumista automaattisten autojen käyttöönottoon Suomessa. Pääkysymyksenä oli, kuinka turvallista automatisoituneen tieliikenteen olisi vastaajaryhmien mielestä oltava nykytilanteeseen verrattuna, jotta se olisi hyväksyttävissä. Autonkuljettajien mielipiteitä automaatiosta selvitettiin nettikyselyllä. Kyselyn aineisto kerättiin elokuussa 2018. Mukaan kelpuutettiin vain aktiiviset autonkuljettajat.